Hyvä ergonomia ei tule koskaan valmiiksi

Hyvä ergonomia ei tule koskaan valmiiksi, aina voi parantaa, sanoo vaasalaisen SOP-Metal Oy:n laatu- ja henkilöstöpäällikkö Kirsi Korvola-Mäkinen

SOP-Metal on osallistunut aktiivisesti Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia -hankkeen koulutuksiin ja työpajoihin. Painopiste on ollut johtamiseen liittyvissä koulutuksissa, mutta inspiraatiota ja ideoita on haettu myös työergonomian kehittämiseen. Syyskuun loppupuolella yrityksessä järjestettiin luento ergonomian kehittämisestä. 

− Porukka piti luentoa mielenkiintoisena ja innostavana. Kävimme esimerkkien kautta läpi muun muassa työpisteiden sijoittelua, materiaalivirtoja, siisteyttä ja tilojen selkeyttä. Antoisaa oli myös se, että luennolla esiteltiin muissa yrityksissä tehtyjä konkreettisia ratkaisuja, Korvola-Mäkinen kertoo. 

Korvola-Mäkisen mukaan yrityksessä ei ole ennätetty tehdä vielä johtopäätöksiä ergonomiatyöpajan jälkeen, sillä parhaillaan on menossa henkilöstökysely työhyvinvoinnin kehittämisestä. Kyselyssä henkilöstö voi esittää oman näkemyksensä siitä, mitkä asiat he näkevät ensisijaisina työhyvinvoinnin kehittämisessä. Kyselyn jälkeen tiedetään, nouseeko ergonomia esille myös tässä yhteydessä. 

Korvola-Mäkisen mukaan ergonomia ja työympäristön kehittäminen on toki tärkeä asia, vaikka meneillään oleva henkilöstökysely ei nostaisikaan asiaa kärkeen. Työympäristöihin on kiinnitetty huomiota myös 6S-hankkeen yhteydessä.

SOP-Metal on neljänkymmenen työntekijän perheyritys, joka valmistaa korkeaa materiaaliosaamista vaativia alihankintatuotteita muun muassa energia- ja sähköteollisuudelle. Yritys valmistaa myös erilaisia rakenteita sekä teräksestä että ruostumattomasta teräksestä. 

Ergonomia on olennainen seikka myös ikäjohtamisen näkökulmasta. SOP-Metallissakin on paljon 1950- ja 1960-luvulla syntyneitä työntekijöitä. Hyvä ergonomia ja hyvin suunniteltu työympäristö auttavat työssä jaksamista. 

SOP-Metal on osallistunut Työkaari kantaa -hankkeeseen seitsenhenkisen tiimin avulla. Mukana ovat kaikki henkilöstöryhmät, työsuojeluvaltuutettu, toimitusjohtaja, tuotantopäällikkö sekä laatu- ja henkilöstöpäällikkö. 

Kirjoittaja Helvi Kaijomaa, viestintäpäällikkö, Teknologiateollisuus ry


 

kuvituskuva