Anteeksipyynnöstä on tullut performanssi ja tekniikkalaji

Teen työtäni kriisiviestinnän parissa. Niinpä minulta kysytään usein "oikeaa tapaa pyytää anteeksi". Saako käyttää jos-sanaa? Pitääkö pahoitella vai pyytää anteeksi? Millä foorumilla anteeksipyyntö pitäisi esittää? Kuka organisaatiosta esittää anteeksipyynnön?

 

Anteeksipyynnöstä on tullut tekniikkalaji. Se ei enää ole pahoillaan olosta ja empatiasta nouseva vilpitön teko, vaan siitä on muodostunut julkinen performanssi, jossa on vain voittajia ja häviäjiä, oikein toimijoita ja väärin tehneitä. 

 

Anteeksipyyntö on maailman tasa-arvoisimpia tekoja 

Anteeksipyyntö – siis se oikea anteeksipyyntö – on kahden yksilön tai kahden heimon välinen kaunis ele, johon kuuluu aina myös anteeksianto. Sinä ojennat kätesi, minä tartun siihen. Jatkamme yhdessä matkaa. 

Samalla anteeksipyyntö on yksi maailman tasa-arvoisimmista teoista. Toinen pyytää anteeksi ja toinen on valmis antamaan anteeksi. Tämän vuorovaikutustilanteen päämääränä on ollut yhteinen halu pysyä yhteisellä matkalla, olipa se parisuhde, naapurisopu, heimojen yhteistyö, metsästysporukan jahtiretki tai kylän yhteiset peltotyöt. 

Työelämämme tarvitsee tätä yhä. Meidän täytyy pystyä sopimaan kiistat menettelytavoista, erimielisyydet strategiasta ja toisen varpaille astumiset. Työyhteisön jäsenten pitää pystyä ojentamaan kätensä ja muiden pitää pystyä tarttumaan siihen, jotta polku jatkuisi eteenpäin.

 

Anteeksipyyntö ei saa olla vallankäyttöä 

Anteeksipyynnön tasa-arvoisuus katoaa heti, kun tilanteeseen kytkeytyy vallankäyttö. Jokainen meistä muistaa tilanteen, jossa lapsena on toiminut väärin ja vanhemmat ovat vaatineet "pyydä heti anteeksi" tai "mitäs pitäisi nyt sanoa?" 

Anteeksi piti pyytää, joten teimme sen pitkin hampain. Oliko anteeksipyyntömme aito? Ei ollut. Opimmeko pakkopyynnöstä aitoa empatiaa ja itsekritiikkiä? No tuskinpa opimme. Pakotettu anteeksipyyntö asettaa vaatijan valta-asemaan, ja yhtäkkiä anteeksipyytäjästä tulee nöyristelijä ja altavastaaja. 

Tämä sama ilmiö käy myös julkisuudessa. Kyllä tämän yrityksen nyt pitää pyytää anteeksi. Vaadin anteeksipyyntöä. Kahvilan asiakkaat edellyttävät anteeksipyyntöä. Tällä keinoin anteeksipyynnön vaatijasta tulee arvovaltainen kasvattaja ja alentuva holhooja, ja tasa-arvo on mennyttä. Yhteistyö ei tule jatkumaan, vaikka anteeksi-sana kuultaisiin. 

Tähän julkiseen anteeksipyyntöperformanssiin kuuluu se, että anteeksipyytäjälle ei koskaan anneta anteeksi. Oletko koskaan nähnyt mediassa julkista anteeksiantamista pakkopyynnön jälkeen? Tuskinpa olet. Kun joku vaatii anteeksipyyntöä, hän ei toivo yhteistyön jatkumista eivätkä hänen vaikuttimensa ole puhtaat. Alun perinkään ei oltu itse valmiita antamaan anteeksi, vaan haluttiin nöyryyttää toista. 

Yleensä prosessiin kuuluu vielä "väärin pahoiteltu" -analyysi. Toki on selvää, että moni julkinen anteeksipyyntö on jäykkä, kökkö ja epäempaattinen nonpology, josta puuttuu aito tunne. Toisaalta tämähän oli arvattavissa ja ennalta tilattua: kun anteeksipyyntöä on julkisesti vaadittu, miten se voisi olla aito ja onnistunut? Olemme palanneet lapsuuden kireisiin kasvatustilanteisiin. 

 

Miten saamme palautettua työelämään anteeksipyynnön ja -antamisen arvon?

Meillä on vielä mahdollisuus palauttaa aito anteeksipyyntö työelämään. Meidän täytyy palata juurillemme, aikaan jossa julkisuus ei ollut anteeksipyynnön ympäristö, kanava eikä arvostelija. 

Mitä siis pitäisi tehdä? 

Ensinnäkin jos olet loukattu taho, älä koskaan vaadi anteeksipyyntöä. Sen sijaan sinun pitää ottaa puheeksi kahden kesken, mikä sinua loukkasi ja miksi asia tuntui pahalta. Toinen osapuoli kyllä pyytää anteeksi, kun hän tajuaa mokansa. Älä koskaan tee tästä prosessista julkista äläkä tivaa anteeksipyyntöjä, koska silloin olet alistanut toisen ihmisen tai yhteisön vallankäytölle. 

Toisekseen jos olet loukattu taho, kannattaa myös pohtia, mikä itse asiassa loukkasi. Jos toisen erilainen mielipide on saanut olon kurjaksi, ehkä sitä tunnetta voi opetella kestämään. Emme kuitenkaan koskaan saa koko maailmaa olemaan samaa mieltä kanssamme, joten eri mieltä oleminen ei ehkä ole varsinainen loukkaus. (Oleellista on se, että ollaan erimielisiä perustellen ja rakentavasti, ei riidellen ja solvaten.) 

Kolmannekseen jos olet itse loukannut tai toiminut väärin ja haluat jatkaa yhteistä matkaanne, pyydä anteeksi kahden kesken tai yhteisön sisäisessä tilanteessa. Älä tee tästäkään julkista performanssia, koska se vain yllyttää suurta yleisöä vaatimaan lisää sirkushuveja ja anteeksipyyntörituaaleja. 

Toki julkisiin anteeksipyyntöihin on yksi sallittu poikkeus: ne ovat paikallaan silloin, jos loukattu osapuoli on suuri yleisö tai iso ihmisryhmä. Jos vaikkapa ravintola on huijannut asiakkaitaan vuosien ajan myymällä ulkomaista lihaa kotimaisena, tilanne tietenkin vaatii anteeksipyynnön mediassa. Vastaavasti jos logistiikka-alan yritys hukkaa tuhat joulupakettia, sitä pitää pyytää julkisesti anteeksi, jotta yritys tavoittaisi kaikki osapuolet. 

* * * 

Aito anteeksipyyntö tarvitsee kumppanikseen aidon anteeksiannon. Anteeksi-sana ei saa olla riidan vaihe eikä pelimerkki, vaan sen pitää olla sovinnon alku. 

 * * *

Katleena Kortesuo on yrittäjä, kouluttaja ja tietokirjailija, joka kirjoittaa tänä vuonna yhteensä 25 vierailijapostausta hankeblogiimme. Katleenan oma blogi on osoitteessa www.eioototta.fi.