Koko yhteiskuntamme pysähtyi lokakuussa, kun ison psykoterapiakeskuksen tietovuoto paljastui. Tietomurron myötä 40 000 asiakkaan potilaskertomukset, yhteystiedot ja henkilötunnukset olivat joutuneet rikollisiin käsiin. Luottamuksemme mureni.
Rikos merkitsee aina luottamuksen menetystä. Haluamme suojella itseämme toiselta samanlaiselta kokemukselta. Tämä näkyi keskusteluissa eri tavoin. Luottamuspula kohdistui jokaisella eri tahoihin: tietojärjestelmiin, psykoterapeutteihin, psykoterapiakeskukseen, yritysjohtajiin, kasvuyrityksiin ylipäätään, ict-asiantuntijoihin, yhteiskunnan turvaverkkoon tai jopa hallitukseen.
Tämä keskustelu kertoo paljon siitä, miten luottamuksemme rakentuu. Luottamus on nimittäin usein yleistävää. Jos yksi tietojärjestelmä pettää, tulkitsemme tilanteen niin, että kaikki tietojärjestelmät pettävät. Emme aina osaa rajata luottamuspulaamme, vaan kohdistamme sen laajasti koko kategoriaan tai ihmisryhmään, emme yksilöön tai yksittäiseen tapaukseen.
Minun maineeni on koko ammattikunnan maine
Meidän jokaisen toiminta yksilönä vaikuttaa koko ammattikunnan maineeseen. Ei tarvita kuin yksi huijaava juristi, niin "kaikki juristit ovat huijareita".
Niinpä on tärkeää muistaa mainemantra: minun maineeni on koko ammattikunnan maine. Ihmiset tekevät luottamuspäätelmänsä kollektiivisesti, joten minun toilailuni vaikuttaa muihinkin.
Yksilö saattaa pettää luottamuksen, ei kollektiivi
Sama kannattaa muistaa myös omassa luottamuksen tunteessa. Vaikka yksittäinen ihminen petti luottamukseni ja teki jotain väärin, se ei tarkoita sitä, että muut hänen kaltaisensa olisivat samanlaisia. Luottamus on yksilölaji, eikä luottamuksen puute saa olla joukkuerangaistus.
Jos olen kovin epäileväinen tiettyä ammattikuntaa tai ihmisryhmää kohtaan, voin toki olla terveen varovainen. Kun joku soittaa ja kertoo olevansa "ihan mukavalla asialla" ja että olet "osallistunut kilpailuumme", niin voi olla viisasta suhtautua hieman skeptisesti puhelun jatkoon. Silti luuria ei tarvitse lyödä korvaan, vaan soittajan asian voi kuunnella ja sitten kieltäytyä jämäkästi.
Luottamus on tärkeä ja positiivinen tunne myös kokijalle itselleen. Siksi omaa epäluottamuksen tunnetta ei kannata laajentaa yksilöstä kollektiiviin, koska se tekisi elämästä kestämätöntä. Epäluottamuksen ansaitsee aina yksilö, ei joukko.
Mitä tehdä, jos minuun ei enää luoteta?
Jos sinuun ei jostain syystä luoteta, työelämässä on kaksi vaihtoehtoa: lopeta tai pelasta luottamus.
On tilanteita, joissa luottamuspula voi johtaa vain eroon. Tämän vuoksi johtajasopimuksissa ja hallituspesteissä ei ole erityistä irtisanomisaikaa. Kun luottamusta ei ole, on pakko jättää pesti ja ryhtyä uusiin haasteisiin. Olen itsekin käynyt aikanaan tämän myllyn läpi, ja silloin luottamusmotto piti minut pystyssä: "se joka kantaa vastuun, ei koskaan kanna häpeää". Oli parempi kantaa vastuu ja lopettaa.
Työyhteisössä voi myös korjata luottamuksen. Se tarkoittaa usein anteeksipyyntöä, oman toiminnan korjaamista ja luottamuksen ansaitsemista uudelleen. Sekään tie ei ole helppo, mutta se on palkitseva.
* * *
Luottamus on aina yksilölaji. Kyse on siitä, luottaako heimoni minuun ja luotanko minä heimooni. Kun luottamus on vahva, töissä on turvallista olla.
* * *
