Maaret Kallio
Kuvittele ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa. Käyttäisit aamulla taatusti aikaa osuvan asun valitsemiseen. Menisit ajoissa paikalle ja valjastaisit ensikohtaamisiin kaiken potentiaalisi. Kättelisit vakaasti ja käyttäytyisit ihailtavan fiksusti.
Mutta mitä et ainakaan haluaisi paljastaa itsestäsi? Mikä sinulle olisi tärkeää piilottaa elämästäsi uudessa yhteisössä? Mitä haluaisit jättää näyttämättä itsestäsi esimiehellesi?
On tavallista ja ymmärrettävää, että haluamme näyttää paraatipuolen itsestämme uusissa tilanteissa ja vaikutelman vasta muodostuessa. Uusien suhteiden syntyessä tuntuu turvallisimmalta tuoda toisille näkyville persoonansa parhaimmat ja urakehityksen hienoimmat saavutukset. Ensikohtaamisten hetkinä on voitettava puolelleen sellaista luottamusta, jolla olisi joustonvaraa jatkossa inhimillisyyden, kokonaisuuden ja epätäydellisyyden astuessa kuvaan osaksi kokonaisuutta.
Parhaimmillaan ensihetkien superihmisiä seuraa kuitenkin ajan kulussa litania inhimillisiä paljastuksia osana arjen työntekoa. Superihmisenä toimiminen on äärimmäisen kuluttavaa ja myös työyhteisön mahdollisuuksia syövää. Huippusuoriutuminen ja superminän läsnäolo ovat mahdollisia vain hetkittäin ja ajoittain, eikä koskaan koko tarina. Sekä oman että työyhteisön potentiaalin avautumiseksi on keskeistä osata olla myös työpaikalla aivan vain inhimillinen ihminen.
Tasapainoisuus on epätasapainon sietokykyä
Tasapainoisen ihmismielen, hyvien ihmissuhteiden ja toimivan työyhteisön voi tiivistää yhteen sanaan: turvallisuus. Turvallisessa yhteydessä toisiimme on koko olemassa olon, luovuuden, oppimisen ja ongelmanratkaisukyvyn perusta. Kun työpaikan ilmapiiri on inhimillinen ja turvallinen, se sallii myös kokeilun, haparoivien ideoiden synnyn sekä työntekijöittensä inhimillisyyden. Virheitä tai puutteita ei tarvitse varoa tai peitellä, kun niitä voidaan sietää osana suurempaa kokonaisuutta.
Tasapaino on lopulta kykyä sietää myös ajoittaista epätasapainoa. Superihmisten työpaikka on hauras rakennelma, joka on vaarassa kaatua pienimmästäkin virheestä. Kun vaikeatkin tunteet ja elämänvaiheet saavat olla myös osa inhimillistä työelämää, on sekä yksilön että yhteisön kyky joustaa ja toimia voimallisempi. Silloin työntekijä uskaltaa luoda uutta, ideoida rikkaasti ja yrittää korkeimpien odotusten mukaisesti. Samalla on tilaa myös sille, että toisinaan voi rauhassa kertoa olevansa juuri nyt kovilla, ehkä vielä toipilas tai vähemmillä voimavaroilla elämässä.
Turvallisuus ei vaadi keneltäkään täydellisyyttä, vaan se joustaa tilanteen, ihmisen ja olosuhteiden mukaisesti. Aitoon tasapainoon mahtuu myös sietokykyä sille, että ajoittain jokainen meistä on epätasapainossa. Inhimillisyys ja epätäydellisyys eivät ole silloin virheitä, vaan ihmisyyteen ja siten myös työpaikkaan kuuluvia.
Inhimillisempi työpaikka ei merkitse sitä, että jakaisimme rajattomasti kaikki murheemme, aviokriisimme ja terveyshuolemme koko työyhteisön kanssa. Inhimillisyyttä voi jakaa rikkomatta yksityisyyttä. On jokaisesta työntekijästä kiinni, miten inhimillisyys välittyy yhteisessä olemisessa ja tekemisessä. Mitä kaikkea meillä saa olla osana hyvää työntekijyyttä ja inhimillistä työyhteisöä? Miten kannamme vastuuta omasta ja toistemme psykologisesta turvallisuudesta?
Superiuteen tarttuvat herkimmin ne, joille inhimillisyys on vielä liian vierasta tai pelottavaa.
Mitä enemmän on kiellettyä ja piilotettua, sitä suurempi vaara on myös ennakoimattomasti paljastua. Kierre on kuluttava: jos pyrkii koko ajan täydellisyyteen, tulee lähinnä tilanneeksi pettymyksiä ja myrkyttäneeksi mahdollisuuksia. Ihminen, joka on läsnäolevasti, lempeästi ja hyväksyvästi juurtunut itseensä, herättää myös muissa luottamusta ja turvallisuutta.
Turvallisuus on sitä, että inhimillisyydellä on ymmärretty arvonsa työpaikalla. Kun ei ole piilossa, ei voi myöskään paljastua.
Kirjoittaja on psykoterapeuttina, luennoitsijana, tietokirjailijana ja kolumnistina toimiva Maaret Kallio.
 |
Maaret Kallio. Kuva Laura Malmivaara |