Miksi hyvät ideat kannattaa kertoa muille?

Koronaepidemia pakotti hoitokodeissa asuvat vanhukset eristyksiin läheisistään. Ulkomailta kantautui Suomeen tietoja pleksilasein ja mikrofonein varustetuista tapaamiskonteista, joissa vanhukset pystyivät tapaamaan läheisiään ilman tartuntariskiä. Jos ensimmäisen kontin hankkinut vanhainkoti olisi vaiennut ideastaan tyystin, tieto siitä ei olisi lähtenyt leviämään eri maihin. Silloin moni vanhus olisi jäänyt vaille tunteikasta tapaamista läheisensä kanssa. Onneksi keksinnöstä ei vaiettu, vaan tieto siitä kantautui Suomeen saakka. Nyt kontteja on otettu käyttöön eri puolilla Suomea. Myös Kunteko 2020 kertoi tällaisesta Ikaalisten Toivolansaarikodin pihaan hankitusta kontista verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissa.

Kunta- ja maakunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kuntekon yhtenä tavoitteena on juuri tämä: kertoa muille hyvistä käytännöistä, joita kunta-alan työpaikoilla on keksitty. Teot voivat olla isoja tai pieniä. Olennaista on se, että niiden avulla on saavutettu jotakin myönteistä. Hyvät teot kerätään Tekojen torille, jonne kuka tahansa kunta-alan työntekijä tai johtaja voi ilmiantaa oman työpaikkansa kehittämistyön. Juuri äskettäin torilla paukahti rikki 600 teon raja. Hakutoiminnolla voi etsiä tekoja esimerkiksi omalta alalta. Sieltä voi löytyä idea, jota kannattaisi kokeilla myös omalla työpaikalla. Pyörää ei siis tarvitse välttämättä keksiä uudelleen. 

Tekojen torille tullaan mielellään ja sieltä lähdetään pois uusien ideoiden kanssa. Tämän osoitti Kuntekon vuoden 2020 alussa tekemä kysely, joka lähetettiin kaikille Tekojen torilla kehittämisteostaan kertoneille. Vastaajista yli 90 prosentin mielestä torilla on kiinnostavaa sisältöä, ja yhtä moni suosittelisi sitä myös muille. Neljä viidestä vastaajasta koki torin enimmäkseen selkeäksi ja teon lisäämisen helpoksi. Sen lisäksi, että Tekojen toria pidetään kiinnostavana, Kuntekon kehittämispalveluja käyttäneet kokevat hyvien käytäntöjen ja kiinnostavien ratkaisujen levittämisen hyödyllisenä, sillä niistä saa vinkkejä omaan kehittämistyöhön.


Infolaatikko. 91 % mielestä Tekojen torilla on kiinnostavaa sisältöä, 88 % suosittelisi muille Tekojen toria, 87% aikoo jatkossakin tuoda kehittämisideansa Tekojen torille. Tavat päätyä Tekojen torille ovat työnantajan suosituksesta, tapahtumassa kuullun suosittelun kautta, uutiskirjeen kautta ja somen kautta. Tietoa Tekojen torista toivotaan jaettavan.


Kunteko on tullut monelle tutuksi hankkeen yli viiden toimintavuoden aikana. Siksi moni osaa tulla verkkosivustolle suoraan ilman some-kanavia. Silti Kunteko vie sanomaa kunta-alan kehittämistyöstä eteenpäin myös sosiaalisessa mediassa. Päivittäisessä käytössä ovat Facebook, Twitter ja LinkedIn. Lisäksi kuukausittain lähetetään uutiskirje, jossa kerrotaan ajankohtaisista asioista.

Koska palaute Tekojen torista on ollut näin positiivista, tällaiselle verkkosivustolle olisi tarvetta myös tämän vuoden jälkeen, jolloin Kuntekon kehittämisohjelma on päättynyt. Kunta-ala on täynnä merkityksellisiä ja innovatiivisia tarinoita, jotka voivat inspiroida muitakin kehittämistyöhön.

Kirjoittaja projektipäällikkö,
Minna Lyhty