Kunteko auttaa kehittämään kunta-alan työelämää

kuvituskuva
Kunteko 2020 on tarkoitettu kuntaorganisaatioiden ja -työpaikkojen kehittämistyön tueksi. Hankkeessa kannustetaan rohkeuteen miettiä asioita uudella tavalla ja tehdä toisin kuin ennen, vähän paremminkin. Hankkeessa on monipuolisesti erilaisia kuntien työelämän kehittämiseen liittyviä toimia ja hanke kokoaa onnistumisia ympäriä Suomea. 

Tekojen torille on keräytty kuntatyön onnistuneita kehittämistekoja.

"Toimivia työyhteisöjä yhdistävä asia on turvalliseksi koettu ilmapiiri." 

Tuloksia on luettavissa hankkeen sivuilta osoitteesta www.kunteko.fi