Ei kipuu, ei hyötyy

Kuvituskuva

”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen”, on kehonrakentajien paljon käyttämä lause, sen uudempi muoto on Mustan Barbaarin lanseeraama: ”Ei kipuu, ei hyötyy.”

Seurakuntien yhteinen etätyöpaja on alkamassa, kaikkia vähän jännittää, niin osallistujia kuin ohjaajiakin. Ollaan kehittävällä epämukavuusalueella.

Ollaan uuden edessä, jokainen omalla paikallaan. Kaikilla luurit päässä ja koneet auki. Muutama innokas meinaa haljeta innostuksesta, kun saa käyttää uusia työvälineitä ja oppia. Joitakin osallistujia ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ollaan mukana, koska on ihan pakko. Meidät on kidnapattu digitaalisuuden pyörteisiin. Jännitys voi olla kutkuttava ja mukava, mutta tämä ei ole. Uuden työvälineen lisäksi meitä yhdistää myös se, että me emme nyt oikein tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä.

Kun Kohdataan-hanke alkoi, kahdeksan hankeseurakuntaa teki tilannekartoituksen, asetti tavoitteensa ja lähti kulkemaan määrätietoisesti kohti uutta ja parempaa. Puntaroinnin jälkeen kaikki tiesivät tarkkaan, mikä on tärkeää ja mitä tulee tehdä. Helppo homma. Tsemppiä kaikille ja nyt seurataan tavoitteiden etenemistä.

Koitti maaliskuu, joka sulki kirkot ja kerhot sekä lähetti etätöihin ison osan seurakuntien työntekijöistä. Suunnitelmat menivät uusiksi.

Kevään aikana olemme olleet epävarmoja, muuttaneet suunnitelmia, siirtäneet päivämääriä ja opetelleet uutta. Ennen kaikkea olemme saaneet jakaa tunteita ja kokemuksia kivusta, ja olemme tehneet sitä yhdessä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut: Rakentaa seurakuntien välistä ja työyhteisöjen sisäistä yhteistyötä sekä tukea vertaisoppimista, nyt on ollut sen aika.

Kevään tuntoja kuvaa Nuoren seurakunnan veisu:
”Anna mun etsiä ja olla epävarma
Anna mun nähdä maailmaa
Anna mun tieltä joskus harhaan horjahdella
Anna mun löytää takaisin.”
Pekka Ruuska

Harhaillessamme olemme löytäneet paljon uutta ja innovoineet, mutta olemme myös kokeneet löytäneemme takaisin, sen keskeisimmän sanoman äärelle. Olemme löytäneet paljon välittämistä ja yhteisöllisyyttä, työalat ja seurakuntarajat ylittävää työtä. Arvokasta tekemistä.

Ei voi kehittyä, ellei suostu tuntemaan epävarmuutta ja kipua. Kun on liian tyytyväinen, voi käydä niin, että jää junnaamaan paikalleen ja putoaa kehityksen kelkasta. Hankeseurakunnissa on ollut nyt treenikausi, kivusta on ollut hyötyä, on opittu ja kasvettu.

Toivon todella, että nyt saisimme vetää happea ja työskennellä rauhassa. Toisaalta olen luottavainen, kun uudet vaikeudet tulevat, olemme vahvoja ja pärjäämme silloinkin. Yhdessä.

Hannele Heinonen projektipäällikkö,
Kohdataan-hanke Oulun hiippakunnan tuomiokapituli
hannele.heinonen@evl.fi

Hannele Heinonen