Presidentti Tarja Halonen
Mistä työtä, ja millaista? Kuka tarvitsee juuri minun osaamistani? Miten suunnistaa alati muuttuvassa työelämässä?
Työllisyys on ollut pitkään suuri haaste kiihtyvässä yhteiskunnan muutoksessa ja nämä haasteet tulevat myös väistämättä korostetusti eteemme koronapandemian jälkeisessä ajassa.
Valtaosassa maailman maita vallitsee markkinatalous, jolloin työpaikat syntyvät kysynnän ja siihen perustuvan yrittäjätoiminnan kautta. Meillä pohjoismaissa on kansainvälisesti vertaillen kuitenkin huomattavan laaja julkinen sektori, jonka kautta työllisyys ja työolot ovat suoraan -- enemmän tai vähemmän -- poliittisten päätöstentekijöiden, kuten eduskunnan ja kunnanvaltuustojen, käsissä. Globalisaation sekä yhä tiiviimmin toimivien maailmanlaajuisten markkinoiden kautta yksityisen sektorin työpaikat ovat suoraan, ja julkinenkin sektori välillisesti, varsin kilpailutetussa asemassa. Kansallisen lainsäädäntömme ja työehtosopimusten vuoksi kilpailua ei voi rajoituksetta tehdä pelkästään työvoimakustannusten pienentämisellä, eli käytännössä juuri työntekijöiden työsuhteiden ehtoja heikentämällä.
Haasteita tulevaisuuden työ tarjoaa joka tapauksessa roppakaupalla. Työelämä tulee muuttumaan niin nopeasti kehittyvän teknologian, kansainvälisen kilpailun vaatimusten kuin kestävän kehityksen tarpeiden johdosta. Tämä kaikki tulee vaatimaan paljon uuden oppimista. Puhumme elinikäisestä oppimisesta.
Alati muuttuvan työelämän vuoksi jo tutuksi tullut oma ammattisi vaatii mitä luultavimmin uuden oppimista. Se voi tuntua joskus vähän pelottavalta. Mutta uuden oppimishaasteelta eivät välty työelämän ulkopuolellakaan olijat. Jos haluaa päästä takaisin työelämään, on parempi opetella uusia tietoja ja taitoja. Myöskään eläkkeellä olijat eivät säästy tältä, kun pankkiasioinnissakin patistellaan mobiilikonttoriin.
Uuden oppiminen voi ja sen pitäisi olla myös innostavaa, jännittävää ja yksinkertaisesti kivaa. Meille, jotka olemme käyneet koulumme ja varsinaisen opiskelumme jo kauan sitten, koko nykyaikainen käsitys opiskelusta ja oppimisesta on uusi kokemus. Voin vakuuttaa, että se on pääsääntöisesti paljon hauskempaa ja rennompaa kuin vanhan ajan mallin mukainen kepin kautta oppiminen.
Tämän päivän koululaisista tai jopa nuoruusvaiheen opiskelijoista monet tulevat olemaan työelämässä ammateissa, joita ei vielä ole olemassakaan. Vanhoja ammatteja kuolee tai niitä yhdistellään uudella tavalla. Kokonaan uusiakin ammatteja syntyy. (Kukapa olisi ajattelut muutama vuosikymmen sitten olevansa tänä päivänä vaikka AI-asiantuntija tai SoMe-vaikuttaja!) Ennuste onkin, että useimmat ihmiset voivat valmistautua henkisesti siihen, että ainakin pari kolme ammattia tulee käytyä läpi työelämän aikana.
Jo nyt syntyneiden vauvojen määrästä ja ihmisten eliniän noususta voi vetää johtopäätöksen, että paine eläkeiän nostoon tulee pysymään melkoisena. Toivottavasti se merkitsee myös ikääntyneiden työntekijöiden ikäsyrjinnän kutistumista. Maamme nykyinen hallitus on itsekin kiinnittänyt tähän huomiota ja ohjelmia taitaa olla pian tulossa. Samanaikaisesti nuorisoa patistetaan ja kannustetaan nopeampaan valmistumiseen ja ripeään siirtymiseen työelämään.
Uusimpien tietojen ja taitojen osaamista vaativien työpaikkojen nopean syntymisen vuoksi kaikkiin työtehtäviin ei tule riittämään näitä viimeisimmän koulutuksen saaneita. Seuraukset tulevat olemaan moninaisia. Euroopan unionin sisällä työvoima tullee liikkumaan uudelleen. Palkkakilpailu ja sitä myöden palkkaerojen kasvun kiristyminen voivat nekin olla mahdollisia – ja näitä onkin pidettävä silmällä, ettei eriarvoisuus pääse kasvamaan yhteiskunnassamme.
Kuitenkin työssä jo olevien kouluttaminen nykyistä vauhdikkaammin voi tuoda osaratkaisun osaavan työvoiman riittävyyteen. Tähän astihan lisäkoulutusta on ehdotettu yhteiskunnan puolelta lähinnä irtisanotuille tai sellaisen uhan edessä oleville ihmisille. Nyt koulutuksen pitäisi muuttua normaaliksi osaksi työssäoloa. Se puolestaan edellyttää joko yrityksen työajan ja -voiman mitoittamista siten, että työn ohessa tehtävään koulutukseen on joustavuutta tai että sijaisten määrä kasvaa vastaavasti. Kumpikin menettely edellyttää todennäköisesti nykyisen lainsäädännön ja työehtosopimusten tarkistamista. Tottahan tähän voitaisiin mennä vapaaehtoisestikin.
Työmarkkinajärjestöjen koulutussopimuksen kehittäminen ja nykyistä tehokkaampi käyttö olisikin hyvää tulevaisuuden ennakointia. Samaa innokkuutta järjestelmien kehittämiseen toivon myös koko koulutusorganisaatiolta yliopistot ja korkeakoulut mukaan lukien. Tiiviimpi yhteistyö työmarkkinoiden kanssa voisi luoda opintokokonaisuuksia, jotka helpottaisivat nykyisiä työvoimakapeikkoja ja toisaalta parantaisivat ihmisten työllistymismahdollisuuksia.
Nyt vallitseva koronaepidemia estää näkemästä kovin toiveikkaasti ihmisten halua liikkua työn tai opiskelun merkeissä. Se saattaa vaikuttaa koronan jälkeenkin tietynlaisena varovaisuutena. Toisaalta koronan luoma pakko on opettanut jo nyt käyttämään aikaisempaa huomattavasti enemmän niin etätyötä kuin etäopiskeluakin. Samalla on opittu, että muutospelko tai vastaavasti suuri ihastus uudesta vapaudesta saa jatkuessaan enemmän sävyjä. Työn tai opiskelun yhdistäminen kotielämään kun on aika monitahoinen juttu.
Joka tapauksessa työelämän muutos on olennainen osa sitä, nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi aika harva on minun kokemukseni mukaan huomannut, että kestävän kehityksen, eli YK:n Agenda 2030, tavoitteisiinkin kuuluu säällinen työ. Tämä onkin oiva tavoite tulevaisuutta ajatellen: Olisikin hienoa, jos vuonna 2030 jokaisella työikäisellä olisi decent job. Vaikka olemme maailmanlaajuisesti vielä kaukana tämän tavoitteen toteutumisesta, uskon, että yhteistyöllä pääsemme tätäkin tavoitetta lähemmäs – sillä niin olemme tähänkin asti päässeet.
 |
Presidentti Tarja Halonen. Kuva Lasse Keltto. |