Kurkistetaanpa kaivantoon!


Tietyö, kaivinkone ja työmiesKevään tullen avautuvat silmujen myötä myös suomalaiset tiet ja kadut. Ärsyttävät liikenneohjaukset ohi kaivantojen jatkuvat läpi koko kesän, vain tieosuudella paikkaa muuttaen. Kaivinkoneet pyörivät, kuorma-autot kulkevat aikaisesta aamusta alkaen ja normaali elämä on rajoittunutta. Ikuisesti. Siltä ainakin tuntuu. Ohikulkija ihmettelee, miksi tiet ovat aina auki ja homma ei tunnu edistyvän. Kurkistetaanpa kaivantoon.

Monttu tiessä tarkoittaa usein, että vesijohto- ja viemäriputkia uusitaan tai vaikka sähkökaapeleita korjataan. Suomessa on vesijohto- ja viemäriverkostoa kaivettuna maahan n. 150 000 kilometriä. Verkostosta suurin osa on jo käyttöikänsä päässä ja korjaustarvetta on valtavasti. Kuoppa takaa meille vettä hanaan ja jätevedet laitokselle.

Lyhytaikaiseksi suunniteltu kaivantotyö saattaa venyä joskus jopa useiden kuukausien mittaiseksi. Haasteita piisaa, ei vain urakoitsijoiden ja työvälineiden saannissa, vaan myös ahtaitten, vaikeasti työstettävien kohteitten kanssa. Kaivantotyön näkökulmasta olisi parasta, jos liikenteen voisi sulkea kokonaan työn ajaksi, mutta yhteiskunnan täytyy saada toimia mahdollisimman normaalisti silloinkin, kun työt maan alla on tehtävä. Hankalasti ohitettavat rajatut alueet on tehty turvallisuussyistä. Turvallisuus on taattava niin ohikulkijoiden kuin työntekijöiden näkökulmasta. Mitä vähemmän tilaa on työskennellä, sitä hitaampaa ja joskus jopa vaarallisempaa työnteko on. Ahtaissa olosuhteissa isojen koneiden käyttö ei ole vain hankalaa, vaan myös vaarallista. Vaikka koneissa on paljon modernia teknologiaa, ei kuljettaja pysty seuraamaan koko ajan joka suunnasta tulevia kulkijoita.

Kaivannolla aiheutuu vaaratilanteita niin työntekijöille kuin ohikulkijoille. Suoja-aitausten tarkoitus on estää asiattomilta kulku työskentelyalueelle. Aitaukset ovat tarkoituksella niin järeitä, että niitä ei pysty siirtämään ja että ne pitävät normaalivauhtia ajavat kulkuneuvot kuopan ulkopuolella. Kaivantotyömailla sattuu onnettomuuksia silloin tällöin. Rakennusteollisuuden tilastojen mukaan onnettomuuksia sattuu työntekijöille kaivannoilla reilut 1200 vuosittain. Pääosa loukkaantumisista on venähdyksiä ja luun murtumia alaraajoissa, vain muutama tapaus on johtanut kuolemaan. Tilastotietoa ei ole erikseen sortuman alle jääneistä, mutta sen on todettu olevan harvinainen, sattuessaan lähes aina kuolemaan johtava asia.

TuTu-hankkeessa mennään kohti vaikeimpia kysymyksiä ja selvitetään, miten töitä tehdään kaivannolla ja kuinka huolehditaan omasta, työtovereiden ja yleisön turvallisuudesta. Hankkeessa havainnoidaan kaivantotyön ergonomiaa ja työturvallisuutta sekä kartoitetaan työmaan kokonaistoiminnan kannalta merkittäviä pullonkauloja. Työntutkijat ovat kaivannolla päivän ajan ja tilanteita kuvataan ja videoidaan runsaasti. Havainnot, eli työntutkimuksen tulokset analysoidaan ja käydään palautetilaisuudessa läpi yhdessä työmaalla työskentelevien kanssa. Hankkeessa on kiinnitetty huomiota mm. kaivantotyömaan liikenteenohjaukseen, liikennemerkkien ja suoja-aitojen käyttöön, henkilökohtaisten suojainten käyttöön ja yhteistyöhön työntekijöiden kesken. Työhyvinvointi on merkittävä työn sujuvuuden tekijä. Kerättyjen havaintojen sekä työmaahenkilöstön toiveiden ja tarpeiden pohjalta hankkeessa kehitetään alan koulutusmateriaaleja, järjestetään koulutusta sekä kartoitetaan alan työhyvinvoinnin nykytilaa. Keskustelu omasta työstä on haasteellista, mutta kun sille antautuu, voi saada hyviä oivalluksia oman työn kehittämiseksi.

Tulosta ja turvallisuutta maarakennusalan yhteistyöllä TuTu-hanke on Työtehoseuran ja Suomen ympäristöopisto Syklin yhteishanke. Hankkeessa tutkitaan maanrakennusalan työmaaprosesseja turvallisuuden ja tuottavuuden näkökulmista. Havainnot ja huomiot muokataan koulutusaineistoiksi, joita käytetään alan ammatillisessa koulutuksessa.

TuTu-hanketta rahoittaa Hämeen Ely-keskus ESR-rahoituskanavan kautta. TuTu–hanke on käynnissä vuosina 2018-2020. www.tts.fi/tutu .

Artikkelin kirjoitti projektipäällikkö Kaisa Tolonen Suomen ympäristöopistosta SYKLI:stä.