Työkyvyn hinnan voi laskea. Kaikki työkyvyttömyyseläkkeet yhteensä maksavat yhteiskunnalle 2,5 miljardia vuodessa. Työkyvyttömyyseläkkeellä oli 139 000 ihmistä vuoden 2018 lopussa. Voimme laskea, että yhden työkyvyn hinta on noin 18 000 euroa vuodessa.
Jos keskimääräinen työkyvyttömyyseläke kestää esimerkiksi kymmenen vuotta, yhden työkyvyn hinta on 180 000 euroa per pää. Tämän päälle tulee vielä menetetty tuottavuus ja bruttokansantuote, jolloin yhden työkyvyn hinta voi nopeasti laskien nousta puoleen miljoonaan.
Toinen tapa mitata työkykyä on kuvata sen hintaa mittaamattomaksi. Me suomalaiset olemme luterilaista puurtajakansaa, jolle työn merkitys elämässä on iso. Monelle työkyvyttömyyseläke on isku suoraan identiteettiin. Työkyvyn mukana menevät hyvät kollegat, arkiset kahvihetket, työn tuomat onnistumisen tunteet ja merkityksellisyyden kokemukset.
Hups, tuli eläke. Mitäs nyt?
Moni eläkeläinen kertoo, että kun työikä jäi taakse, arki tuntui aluksi jopa tyhjältä. Rutiinit pysähtyivät, keskustelut vähenivät ja liikkuminen harveni. Oli keksittävä muuta täytettä arkeen: petankkia, puistojumppaa, posliininmaalauskurssia ja pullakahveja kaupungilla.
Äitini on ollut eläkkeellä sairaanhoitajan ja sittemmin terveyskeskuksen ict-tuen työstään nyt useamman vuoden. Tänä syksynä tuli kuitenkin puhelu entiseltä työnantajalta: pääsisikö äitini koronan tartuntaketjujen jäljittäjäksi? Nyt tarvittaisiin soittelijaa, joka kartoittaisi viruksen kantajan tapaamia ihmisiä ja tavoittelisi koronalle altistuneita.
Äidilläni ovat päivät sujuneet mukavasti harrastuksissa ja mökkihommissa, mutta hän tarttui silti tarjoukseen ja kävi perehdytyksen jäljittäjän työhön. Hän kertoi haluavansa auttaa yhteiskuntaa, koska korona on kaikkien yhteinen vihollinen.
Työkyky = työstätykkäys
Työkyky on itse asiassa sama kuin työstä tykkääminen. Kun pidämme jostakin asiasta, teemme sitä vaikka vähän nuhaisena tai huonosti nukutun yön jälkeen. Hyvä fiilis ja motivaatio painavat vaa'assa enemmän kuin se, että joskus joutuu ottamaan särkylääkkeen aamulla.
Sen sijaan jos oma työ on viheliäistä ja vastenmielistä, pian alkaa selkääkin särkeä, ahdistus lisääntyä ja univaikeudet hiipivät arkeen. Keho reagoi mielen kurjuuteen.
Moni meistä on aikanaan opiskeluaikana tehnyt ei-niin-motivoivaa työtä. Yksi käänteli hampurilaispihvejä, toinen leikkasi nurmikkoa ja minä perkasin sokerijuurikkaita. Me kaikki kestämme kurjuutta vaikka päällä seisten, kunhan tiedämme, että urakka loppuu joskus.
Mutta mitä tehdä, jos oma työ, se edessä oleva kymmenien vuosien työura tuntuu yhdeltä sokerijuurikkaan perkaamiselta ja pihvin kääntämiseltä? Mitä jos edessä ei näy mitään uutta, mitään motivoivaa, mitään merkityksellistä?
Ota työkykyäsi kiinni korvasta, kädestä tai niskasta
Omasta työkyvystä on pakko pitää huolta. Jos oma työ on raskasta ja epämieluista tai työyhteisö on oikea kiusaamisen pesä, on vain kolme järkevää vaihtoehtoa:
1) Ota työkykyäsi korvasta kiinni. Vaadi parempaa. Onko mahdollista kehittää omaa työtä, ottaa puheeksi sen epäkohtia tai vaihtaa toiseen yksikköön? Onko mahdollista puhua työterveyteen tai omalle esimiehelle työn ongelmista?
2) Ota työkykyäsi kädestä kiinni. Onko mahdollista muuttaa omaa asennetta, jos epäkohdat eivät ole valtavia? Voisiko kehittää kiitollisuutta ja etsiä isompaa merkityksellisyyttä muualta – vaikkapa harrastuksista tai vapaaehtoistyöstä?
3) Ota työkykyäsi niskasta kiinni. Onko mahdollista katsoa uutta työtä tai kouluttautua uudelle alalle? Kurjuuden voi jättää taakseen ja lähteä etsimään onneaan ja työkykyään muualta.
Tekeepä ihminen mitä tahansa ja onpa hänen tilanteensa millainen tahansa, neljättä vaihtoehtoa ei koskaan saa valita. Neljäs tie on nimittäin se, että tyytyy, alistuu, mykistyy ja lopulta menettää työkykynsä. Työkyky on työstä tykkäämistä. Jos et tykkää työstäsi, korjaa tilanne oman itsesi takia.
* * *
